Hei, tajusin juuri että tämäkin on ollut ikuisuuden hiljaisuuden vallassa joten päätinpä tulla postailemaan kasan kännykkä kamera kuvia täältä pohjois irlannista. Eilen lähti viimeinen kokonainen viikko käyntiin, ja no kivaa on ollut. Ensimmäiset kaksi viikkoa oltiin kielikoulussa, ja meidän opettaja ja luokkatoverit oli kaikki tosi kivoja ja mukavia. Mutta pakko kertoa, että mulla on edelleen kamalan vaikea arvioida aasialaisten ikiä. (Esimerkiksi yhdestä kiinalaistytöstä olin ihan varma että se on max. 18 vuotta ja yhdestä japailaisnaisesta että se on max. 25 mutta ei, kiinalaistyttö paljastu 21 vuotiaaksia ja japanilaisnainen 35 vuotiaaksi hupsista :D Ja juu oltiin siis luokkamme nuorimmat Tuiken kanssa)
Edellisviikolla viikolla olin mainostoimiston tapaisessa printti firmassa töissä 4 päivää, kolme ekaa päivää lähinnä taitoin paperia, mutta viimesenä päivänä pääsin sentään tekemään jotain hyödyllistä, ja tein käyntikortteja ja letterheadeja. Ja viime tiistaina aloitin työt hostelli/turisti matkajärjestys mikä lie firmassa, mutta kauheesti vielä en oo kerennyt mitään tekemään. Yhtenä päivänä oon auttanu huoneiden siivouksessa, koska se ketä oli vastuussa kaikesta, ei tiennyt ettei se kuulu mun hommiin. No sitten autoin kanssa näiden uuden modeemin toimintaan, ja tänään toimitin papereita perille yhteen paikkaan ja tein yhden word pohjan, mut lähinnä mä vaan istun paikoillani ja pyörittelen peukaloitani. (En sentään kirjaimellisesti, oikeesti selaan iltalehden nettisivuja, luen ja selaan tumblria niin en ihan kuole tylsyyteen) Plus että dataan hostellin “olohuoneessa” joten siellä on usein porukkaa. Ja no tuolla hostellilla asuu pari saman ikästä suomalaistyttöä joten niidenkin kanssa, varsinkin toisen kanssa oon jutellut aikapaljonkin.
Mitenkään erityisen villiä meininkiä meillä ei täällä ole ollut, osaksi siksi että asutaan host perheessä. (Vaikka toi host mom kyllä koittaa painostaa meitä menemään baareilemaan. :D) Koulun jälkeen ollaan hengailtu jonkun verran tossa keskustassa, ja no sitten ollaan katseltu mm. The Vampire Diariesia kun satuin ostamaan kyseisen sarjan ensimmäisen tuotantokauden 12 punnalla. (Oon ostanut sen lisäksi aika monta leffaa) NIin ja ollaan käyty kahdesti tossa kävelymatkan päässä olevassa leffateatterissa joka on coolein ikinä ja jossa joka tiistai kaikki leffaliput on vain £3.50 !!!! molemmilla kerroilla käytiin katsomassa the Hunger games. JA EI SE EN OLLUT MINÄ KETÄ ILMOITTI ETTÄ MÄÄHÄN EN NIITÄ KATSO. ja kellä oli kaikki mahdolliset variaatiot peetasta, katnisista ja hunger names lyhenteistä tumblrin blacklistillä Ekana tiistaina siellä ei mennyt mitään muutakaan katsomisen arvoista, ja ekalla katselu kerralla saatoin myös vähän ihastua rakastua. (kiellän ladanneeni ne kirjat laittomina pdf:nä ja lukeneeni ne englanniksi vajaassa viikossa naama kiinni kännykässä n 24/7 yhyy peeta yhyy katniss yhyy cinna yhyy haymitch yhyy yhyyy FINNICK !!!!!!! yhyy) Tarkoitus olis jossain kohtaa raahautua easoniin ostaakseni ne täältä pokkareina vielää. Ja oon syvästi vakuuttunut että Jennifer Lawrence on _the_perfect_woman_ ihan tosi tän jälkeen ei voi olla mitään muuta mieltä!!!)
Oisko ollut toisena viikonloppuna kun käytiin jossain linnan raunioilla ja Giant’s Causewaylla joka oli tosi vaikuttava paikka! Ja noo perjantaina käytiin paikallisessa “kiinalaisessa” syömässä ja lauantaina käytiin Belfastissa. Sen peusteella mitä kerkesin viiden tunnin shoppailu reissulla näkemään niin se on hyvinkin nätti kaupunki ja haluan pian uudelleen! Nätti sekoitus Lontoota ja Berliiniä mielestänii. Ainut pettymys oli Belfastin HMV, koska siellä ei ollut Supernaturalista muita kausia kuin 1 kautta (joka mulla on jo) dvd:llä!!!!! Ne ois kyl löytyny blue-rayna mut ne oli liian kalliita mun budjettiin ja no suosin tällä hetkellä ainakin vielä dvd:tä, koska mulla ei ole vielä satavarmasti mitään millä mä voisin blue-rayta katsella sitten kun muutan pois kotoa, ja kun dvd:tä pyörittää tietokoneetkin.
Mutta sitten niitä kuvia, tosin ennen kun siirrytään irlanti kuviin niin mun täytyy esitellä mun uusi vauva:
Oi kyllä olen pilalle hemmoteltu äidin tyttö, EI SE MITÄÄN. Ja no tällä on selvittävä seuraavat pari vuotta vaikka mikä olisi, koska osamaksu. Viralliselta nimeltä herrahan on iPhone 4s, mutta näin tuttavien kesken hänet tunnetaan Jesuksena. (JA kaikki kenelle olen elektroniikan nimeämisestä puhunut niin olen yhä syvästi sitä vastaan, mutta kaikki ketkä iLuurin tai iPodin on omistanut tietää että ne kysyy nimeä!!!!!!!!) Sisareni vastaava kulkee sitten nimellä Gaylord. Kyllä huonompaakin huonompi huumori kulkee suvussa. Ja mun taustakuva on parhaista parhain. :)))))))!!!!!
Mutta mutta sitten niihin kuviin. Jotka on super epäjärjestyksessä, kun Belfast kuvat on siis ensimmäisenä.
Ekat 7 kuvaa on Belfastista, loput kallio rappuskuvaa lukuun ottamatta Derrystä. Kissan nimi on Daisy ja sen on yksi mun työkavereista tällä hetkellä. Ruoka kuvassa on Honey Chili Beefiä, jota söin kera fried ricen. Vihanneksia en syönyt, koska pakottaudun syömään ne aina täällä kotona!! Ei mulla kai muuta. Giant’s Causewaystä mulla ei ole kuvia koska oon hukannut sen muistikortin missä ne on johonkin. UPSIS. Eli niitä ehkä sitten kun ollaan takaisin suomessa, kun epäilen etten aikasemmin saa aikaseksi.
Moi, maailman huonoin blogin pitäjä täällä terve! Oikeasti ketään ketä tätä tai edellistä blogia on lukenut, ei varmaan usko, että mä olen joskus ensin pitänyt monta vuotta aktiivista blogia vuodatuksen puolella, ja sitten vielä pari vuotta päälle livejournalissa. Mutta, ajattelin yleisesti tulla kertomaan kuulumisia kun viime postauksesta on jo aikaa.
Mä olen viimeksi näemmä kirjoittanut marraskuun lopulla. No sitten viimepostauksen olen mm. katsonut sen Shameless U.S’n kokonaan, ja yhä voin sanoa tykkääväni. Olen myös katsonut Game of Thronesin kokonaan, Sherlockin toisen kauden ja Prison Breakista ensimmäiset puoltoista kautta, ja The Walking Deadin ensimmäisen kauden. Ja vaikka mulle tuleekin nyt mielipiteetön ja tylsä olo kun sanon aina näin: niin olen tykännyt, mutta olen yhä sitä mieltä että se johtuu siitä, että mä osaan valita loistavat sarjat, eikä siitä, että mulla olisi vaan niin huono maku, että tykkään kaikesta, mutta siis kaikkea suosittelen ehdottomasti katsomaan jos vaan jaksaa kiinnostaa. Shamelesshän kertoo siitä kun narsistisen ja alkoholisoituneen yksinhuoltaja isän Frank Gallagherin, kuusi lasta opettelee itse ottamaan huolta itsestään, kun isää vaan ei kiinnosta. Sain sen kuullostamaan kamalan synkältä mitä se ei kyllä ole, kun kyseessä on draama-komedia. Game of Thrones on wikipedia genrensä mukaan keskiaikaista fantasiaa, ja juoneksi se kertoo “Sarja sijoittuu Westerosin seitsemään kuningaskuntaan, missä aatelissuvut taistelevat valtaistuimesta.” Ja no onhan toi osuva, mutta en tiedä kuinka mielenkiintoa herättävä, mutta mutta. Taisi myös sarja juuri alkaa yleltä tulemaan? Ainakin Tv-lehdessä näin jotain sellasta, varmaksi en tiedä kun en oikein telkkaria katsele. Mutta mutta juu minä pidin oikein paljonkin, koska oonhan mä pennusta saakka rakastanut melkein mitä tahansa etäisesti fantasiaan liittyvää. Ja no muutenkin sarja oli täynnä kiehtovia hahmoja, sekä juonia ja maisemapornoa. Ihan tosi, yksi visuaalisesti näteimmistä sarjoista vähään aikaan. Prison Breakin, eli Paon luultavasti tietää kaikki? Veljekset, joista vanhempi lavastetaan murhasta ja saa syyttteeksi kuoleman tuomion, ja nero-pikkuveli päättää auttaa veljensä karkuun vankilasta sisältä käsin, joten se jättäytyy kiinni ja pääsee samaan vankilaan veljensä kanssa, ja no tavotteena karata vankilasta ja pysyä poissa sieltä. Mutta siis itse olen katsonut vasta puoltoista kautta, koska jotenkin harhauduin kesken kaiken Game of Thronesin ja Walking Deadin pariin, mutta mutta, no tähän mennessä mitä olen nähnyt niin kuten sanoin, olen tykännyt ja paljon, koska kun on rikollisia, vankila, väkiltaa ja jännitystä niin mun on vaikea vastustaa. Ja ei sekään, että Wentworth Miller on nätti pahenna asiaa. Saa katsoa, että kumman parissa tuun jatkamaan ensin tämän vai The Walking Deadin. Sherlock on tv-sarja, yllätys yllätys: Sherlockista ja Watsonista, mutta uutta juoneen tuo se, että 1800-luvun lopun sijaan Sherlock ja Watson asuvat ja elävät ihan nykyajan Lontoossa. Ja no mun mielestä kaikkien kuuluisi katsoa tämä, koska a) Sherlock ja Watson, ikinä ei ole liikaa Sherlockia ja Watsonia, b) tämä on (ainakin mun kaltaisen idiootin mielestä) täynnä juonellisia nerouksia, ja koska c) maisemapornoa Lontoosta. Varoitukseksi voisin sanoa sen verran, että kakkoskausi tulee todellakin vähintäänkin särkemään, luultavasti myös tappamaan sydämmen.
Ja sitten viimeisenä The Walking Dead, josta mä olin hyvin pitkään hyvin epäluuloinen, koska tämän tyyppiset sarjat ei vaan ole mun juttu, mutta koska mä olen ajatellut näin myös Supernaturalista ja The Vampire Diaresista ja silti rakastunut, niin mä päätin antaa mahdollisuuden. Juoneksi suomenkielinen wikipedia todella tönkösti kertoo, että “Sarjassa joukko ihmisiä on selvinnyt zombiepidemialta ja yrittää löytää turvapaikkaa zombien valtaamasta Amerikasta“. Mutta siis olen tykännyt tästäkin hyvin paljon, mikä on vähän ihme sillä mukulana maailmanloppu ihan missä tahansa muodossa oli yksi mun pahimmista peloista, ja siitä vähän vanhempana Zombiet alko ahdistamaan kiitos muutamien zombie-mättö leffojen joita tuli yläasteella katseltua, mutta toisaalta hyvä juoni ja hyvät hahmot tekee aina ihmeitä. Ja no kaikki post-apocalypse jutut on viimeaikoina ruvennut kiehtomaan mua, koska niissä se maailmanloppu on mennyt jo ohi. Mutta siis tätäkin suosittelen katsomaan, ehdottomasti! Vaikka ne zombiet vähän inhoja onkin.
Ja joo oonhan mä siis katsellut Vampyyripäiväkirjoja, Criminal Mindsia, Supernaturalia ym. ainakun uusi jakso ilmestyy. + Viimeaikojen “kevyempänä” katseltavana on toiminut Fullmetal Alchemist: Brotherhood ja Siskoni on noita. Tosin FMA:B ei kyllä oo oikeesti kevyttä katsottavaa, vaan se itkettää mua koko ajan. :( Ne jaksot vaan on lyhkäsiä niin niitä kattoo yhden tai kaksi aina silloin tällöin.
Sitten niihin muihin kuulumisiin, Joulukuussa tais tapahtua melko vähän mitään?
Ainakin alkukuusta täytin 18 vuotta, ja vietin kyseisen päivän kotona dataamassa, ja illaksi lähdin Tampereelle muutaman luokkalaiseni kanssa kuvaamaan yhtä keikkaa meidän opinäytetyöhön. Ei ollut keikka ihan sitä mitä odotin, mutta oli silti ihan kivaa. Tampereelta menin yöksi Hennalle, koska en ois saanut kyytiä Auraa pidemmälle ja äiti ei halunnu tulle 4 jälkeen aamulla hakemaan mua Aurasta. En kyllä ymmärrä miksi, eikun. :D
4. päivä mentiin koko normi porukalla + Henna ( ja minus Irkku, ketä ikävä kyllä oli sillon vielä alaikäinen D:) baareilemaan juhlistaaksemme mun täysi-ikäistymistäni, aloteltiin ensin baarissa jonka nimeä en just nyt saa päähäni, oisko ollut ehkä El Gringo tai jotain ja mentiin sitten Forteen, jossa oltiinkin valomerkkiin asti. Oli ihan huippu kivaa, vaikka seuraavana aamuna väsyttikin ihan saatanasti, mutta muuten olin ihan hyvässä kunnossa!
5. päivä kävin äidin kanssa Klubilla katsomassa Apulantaa ja sen lämppärinä ollutta Virolaista Kosmikudia. Apulanta oli ihan huippu, mikä ei kyllä ollut yllätys. Ja Kosmikudkin oli positiivinen yllätys, vaikka mulla ei kyllä ollut yhtään ennakko käsityksiä.
Itsenäisyyspäivänä käytiin mammalla juhlimassa mun syntymäpäiviä ensin sukulaisilla, ja illasta tuli tuttavaperhe ja Irkku ja Tiina juhlimaan niitä meille ja syömään kakkua. Sitten en tainnutkaan seuraavaan pariin viikkoon tehdä juuri mitään tärkeää tai hyödyllistä?
Sitten siinäniin yläpuolella se mun synttärikakku onkin, se ei näytä kyllä kauheen kauniilta tiedän. Se on valkosuklaajuustokakkua vadelmapyreellä ja se oli oikein herkullista. JA SAIN TEHDÄ SIIHEN KUOLEMAN VARJELUSTEN MERKINKIN PÄÄLLE. Mikä Harry Potter-fanityttö missä. :D Mutta siis siitä asti kun kuulin, että yhdellä äidin tuttavaperheen mukulalla oli ollut Harry Potter synttärikakku niin mäkin halusin!! Ja sainkin sen vielä. JEEJEE.
Vähän ennen joulua juhlittiin Irkun kotona sen synttäreitä kera sen sukulaisten ja syötiin kaikkea hyvää, ja seuraavan päivänä mulla loppui koulu ja lähettiin illasta laivalle koko normiporukalla. OLI MUUTEN IHAN HUIPPU KIVAA, vaikka aamuyö menikin melkeen riitelyksi ja seuraavan päivän vietin kokonaan hytissä halailemassa vessanpynttyä. En saanut ostettua ees mitään karkkeja. :( Mutta toisin kuin osa porukasta, niin mä MUISTAN KAIKEN.
Laivareissusta seuraavan päivänä kun alkoi olla jo ihmismäinen olo, availin yhden hyvinkin mieluisan Gigantin paketin, joka sisälsi mun uuden rakkaan. Taidettiin myös käydä perheen kanssa siinä Skanssin pizza-pihvi-jne ravintolassa jonka nimeä en muista syömässä. Ei ollut mitään tajunnan räjäyttävää ruokaa. :(
Sitten pian olikin jouluaatto jonka vietin nukkumalla ihan liian myöhään, ja sitten ajettiin illaksi mammalle jossa syötiin ja avattiin lahjat, jonka jälkeen syötiin jälkkäriä ja aika pian lähettiinkin kotiin. Kotiin tulon jälkeen käytiin hautausmaalla ja mentiin tuttavaperheelle kylään, katsottiin hassuja videoita youtubesta, aikuiset laulo joululauluja säestettynä ukulelella ja jossain kohtaa syötiin luumurahkaa. Sitten taisin taas datailla. 25. päivä meni taas yllätysyllätys koneella, illaksi toi edellämainittu tutttavaperhe tuli kahvittelemaan ja niiden lähdettyä katsottiin leijonakuningas koko perheen kera, ja sitten datailin jälleen vähän lisää, ja no siinä datailun merkeissä on mennyt melkein koko tammikuukin.
P26. joulukuuta käytiin katsomassa Sherlock Holmes 2: Gay of Gay Gay Gayn Game of Shaddowin ja tykkäsin siitä hyvin paljon, ja
PALJON, tosin että mitä muutakaan voi odottaa kun pidän Sherlockiin liittyvistä jutuista, ja rakastin ensimmäistä osaa, ja taidan vähän rakastaa Jude Lawia ja Robert Downey Jr.ia. Mutta joo se oli todella hyvä, parempi kuin uskalsin odottaa, muttei kuitenkaan ihan vetänyt sille ensimmäiselle. :(
Vuoden vaiheessa oltiin alku ilta kaverilla, ja sitten lähdettin Irkun, Tindarellan ja Aydan kanssa keskustaan katsomaan ilotulituksia, joiden jälkeen käytiin Kukassa yksillä, ja sitten pikasesti Ale-bubissa, mutta kun ei oikeen jaksanut mikään kiinnostaa niin lähdettiin hesen kautta kotiin, jonka jälkeen yllätys yllätys vietin vielä jonkun aikaa koneella. Tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna oltiin Amarillossa, jossa oli odotettua kivempaa ja halvempaa! Ja Tammikuun toisena viikonloppuna oltiin Primassa. Ja jossain vaiheessa alko koulut, ja jossain vaiheesa käytiin katsomassa Vares ja Kaidan tien kulkijat, ei ollut mikään super hyper mega hyvä leffa, mutta viihdyttävä. Ja siinä harrastetaan seksiä mun vanhan ala-asteen kirjastossa!
ÖÖ no muuten tää alkuvuosi on mennyt lähinnä koulussa, toki oon nähnyt kavereitakin jonkun verran. Viimeperjantaina oli vapaa päivä ja käytiin Tuiken kanssa subwayssa syömässä jonka jälkeen tultiin meille ja katsottiin ensin puolikkaan jakson verran Siskoni on noitaa (jooo !!!!) ja sitten the Boondock saints 1 sekä 2, ja itsehän olin siis nähnyt ne jo aiemmin joten tiesin ne hyviksi, mutta Tuike katseli ekaa kertaa. Ja Essi ja yks senkin kaveri katseli ainakin ekan osan niistä meidän kanssa.
Tänään oon ollut kotona kokopäivän, kun iski kipeys. Ei oo yhtään kivaa että oon pukeutunu viimeset pariviikkoa silleen et on ollut ihan saatanasti vaatteita ja silti tuun kipeeks. :((( Ihan tosi, en tuu enää ulos kotoota ennenku siel on vähintään +1 astetta lämmintä. Sitten voisin esitellä joululahjoja ja ostoksia viime ajoilta.
Eli joo kuten kuvassa lukee niin ostin tässä viikko pari sitten kalenterin, muistikirjan ja KARHUVELJENI KODAN. Kalenteria en oikeen osaa käyttää, mutta aattelin että pakko opetella kun tässä syksyllä on niin paljon kaikkea, muistikirjan ostin varalle, kun mulla on tota vastaavaa sarjaa jo Pariisi ja NewYork ja ne alkaa olla jo täynnä. Ja Karhuveljeni koda, ihan tosi en pystynyt hillitsemään mun fanityttö äännähdystäni kun näin ton Stockalla, ihan tosi kun toi on ollut tosi pitkään silleen ettei sitä oo saanut oikeen mistään, edes netistä. Ja Karhuveljeni Koda kun kuuluu mun Lemppari Disney-leffat top. 3 joten oli ihan pakko ostaa.
Sitten sen Gigantti paketin sisältö josta puhuin jo aiemmin. Ja Essi photobombaamassa mun kuvani. Mutta siis Sony Vaio miniläppäri, tarkkaa hintaa en juuri nyt muista, enkä kyllä teknisiä tietojakaan. RAM-muistia taitaa olla 2gt, kovalevyllä tilaa about 200gt ? ja Oiskohan toi 13tuumaa leveä? Eli joo ei mikään kaikkista pienin, mutta mitä noita katselin niin toi oli ehdottomasti nätein ja se oli silti vielä tehokkaampi kuin suurin osa muista. Ja vaikka toi ei koollisesti vielä mikään kaikkein pienin oo niin se on kuitenkin hirmukevyt ja mahtuu esim. kangaskassiin joten riittää mulle.
Ja miksikö ostin miniläppärin? Noo rupesin tossa ennen joulua miettimään faktaa, että olen lähdössä tässä keväällä ensin vuokattiin viikoksi ja sitten sinne Pohjois-Irlantiin viideksi viikoksi, ja minä, Jatta, datis kun olen niin olin kriisin alla, että mitä mitä millä mä oikein voin datata.
Mun oma parivuotta aiemmin ostettu HP:n läppäri (joka on kaksikertaa tätä uutta isompi ja painaa kuin synti) päätti sanoa itsensä irti tossa viimekeväänä, tai siis toki se menee päälle, mutta siitä hajos-akku ja se ei pysy ilman virtajohtoa sekunttiakaan päällä (ja se virtajohto on saatana löysä ja irtoaa helposti), no ostettiin siihen sitten uusi akku, kun niin ne tossa läheisessä atk-huoltoliikkeessä neuvoivat, mutta haha sepäs hajosi suunnilleen samalla tavalla, tai no tällä hetkellä se menee päälle ilman virtajohtoakin mutta herjaa siitä että akku on mahdollisesti viallien, hanki uusi. Ja tämä ilmoitus tuli sen jälkeen kun olin kys. konetta käyttänyt uudella akulla päivän verran, ja uusi akku kun maksaisi about 50 € joten ei houkuttele ostaa uutta. Ja no sitten googlettelin ja sain selville että se on ollut yleistä että akuille käy noin tossa kone sarjassa, sen jälkeen kun sen vista on päivitetty windows 7:ksi ja mitään ei ole tehtävissä, joten JEEJEE se on aika hyödytön kapistus.
Ja no joo mulla on mun pöytäkone mutta sitä ei oikein mukaan ulkomaille voi raijata, ja no toki olisi koulun kone (joka mun on ehkä pakko jokatapauksessa ottaa mukaan), mutta sillä kestää about 20 min mennä päälle, se kaatuilee varoittamatta silleen että se sammuu yht äkkiä ja menee ihan pimeeksi, ohjelmat on saatanan hitaita ja blue screen of deathin voi odottaa tulevan melkeen aina kun sillä dataa, joten no en sitä kamalasti käyttäisi ellei ole pakko. Ja no siitäkin täytyy luopua (=pääsee eroon) tämän kevään jälkeen joten olisin ilman läppäriä jokatapauksessa silloin, niin miksen sitten ostanut sitä nyt.
Ja miniläppärin kunnon läppärin sijaan ostin lähinnä siksi, etten mä tarvitse mitään superhyper nopeaa mega-läppäriä, kun mulla on tää mun vanha ja rakas pöytäkone mikä näin viellä vuosienkin jälkeen toimii kiltisti ja on nopea, jolla saan jos mun täytyy jotain hommia tehdä niin ne hommat tehtyä. Kun tarvitsen läppärin tosiaankin vaan siihen, että matkaillessa pystyn dataamaan & katsomaan tv-sarjoja en mihinkään, ja siihen tän tehot riittää mainiosti. Plus että halusin pienen koneen koska se on söpömpi, ja no miniläppärit on halvempia. Mutta se tosta koneesta. Katsokaa kuin kaunis se on.
Ja siinä on sitten mun joululahjat, ja Madworld-kirjakin on itseasissa itseltäni (se on kaiken lisäksi vielä Rikun ja Tunnan nimikirjoittama!!! ne kun oli vähän ennen joulua Skanssissa jakamassa nimikirjotuksia niin käytiin Essin kanssa, otettiin myös yhteiskuva, mutta oon sen verran epäedustava, ettan taida haluta pistää sitä tään) Ja itseasiassa yksi noista lahjakorteista ja noi leffaliput synttärilahjoja, mutta ei se mitään. Näiden lisäksi taisin saada vähän rahaa, arvan ja karkkia ja villasukat. Ja aaa oon tosta Potter-boksissta ja Leijonakuninkaasta hirmu onnellinen. <3 Vaikka Potterboksin oisin ehkä ottanut mieluummin dvd:nä, mutta en valita.
Ja tämän kappaleen jota olen viimeaikoina kuunnellut ihan liikaa (niin kuin enemmistö muistakin ihmisistä internetistä ku oon niin mainstream lol), mutta niin tykkäilen tästä hirmuisen paljon! Vaikka muuten en ole vielä tolle albumille niin paljoa lämmennyt. Tää vaan lyriikallisesti iskee täysin!
Mutta nyt mä palaan kaikkista tuoreimman Criminal minds jakson pariin, ja sitten eilisen the Vampire Diaries jakson pariin ja sitten koitan saada jotain hyödyllistä tehtyä. Mutta HEIHEI! Koitan joskus jopa tehdä postauksen Lontoon ja Edinburghin reissuista omg. JA ARVATKAA MITÄ tänään tulee Supernatural pitkästä aikaa. JEEJEE. Ja niin joo hienon otsikon tälle postaukselle tarjosi Sam Winchester. Kamalaa kun tämä tän päivänen postaus on ollut vammanen. :D
Joo tota noin, terve taas! Oon taas pitänyt lähes kuukauden verran taukoa tästä blogista ja sinä aikana oon ainakin no viettänyt yhden kaverin synttäreitä, shoppaillut paljon (ainakin normaaliin verrattuna), ja no lagannut koneella. JA sain the Vampire Diariesit katsottua, läpi ja todella kiva, että juuri sitten kun on kaikki tähän asti tulleet jaksot katsottuna niin kyseinen sarja päättää jäädä jenkeissä talvitauolle. Mutta joo, vaikkei se ollutkaan rakkautta ensikohtaamisella, niin kyllä mä siihen loppujen lopuksi rakastuin. En tosin yhtä kovin kuin Supernaturalista, mutta kuitenkin.
Nyt oon päätynyt sitten päätynyt katselemaan – koska en osaa olla, ellei mulla ole tv-sarjoja katsottavana ja koska mulla on ihan järkyttävä lista mielenkiintosen oloisia tv-sarjoja joita haluan katsoa ja no jotkut ihmiset katsoo ihan kamalasti leffoja, mä korvaan ne ne leffat tv-sarjoilla – Shameless U.S:ta, ja tähän mennessä oon tykännyt ja paljon (KOSKA OON LOISTAVA ENKÄ KOSKAAN VALKKAA HUONOJA TV-SARJOJA), koska huumori osuu ja uppoaa. Tosin, että tästä tykkääminen on saanut mut miettimään kahta asiaa 1) pitäsköhän mun katsoa Shameless UK, alkuperänen sarja josta tämä on tehty, ainut vaan siitä on jo 8 kautta /yli100 jaksoa, mikä tarkoittaa että sen läpikatsominen KESTÄÄ, 2) että pitäsköhän antaa muillekkin uudelleen jenkkejävarten kuvatuille sarjoille mahdollisuus. (Tässä tapauksessa mietin siis lähinnä sitä, että jos/kun Misfitsistä tulee jenkkiversio niin jos sille sittenkin antaisi mahdollisuuden.
Mutta se taas tv-sarjoista, ja nyt niihin shoppailuihin.
+ Näiden lisäksi uusi musta kaulahuivi, sukkia, mustat pillifarkut jotka oikeasti on jotain farkkulegginsien ja ihan kunnon farkkujen välimaastosta ja uudet talvikengät. Kolmeaensin mainittua en kokenut tarpeelliseksi kuvata ja noista kengistä en saanut järkevää kuvaa, joten ette nyt nää niitä, mutta aika sellaset perus mustat maiharit skopunktenista, vaikka on ne kyllä sirommat mitä sellaset ns. kunnon maiharit on. Eli joo rutkasti on tullut shopattua, mutta kyllä ne tuli tarpeeseenkin. Koska kuljin koko syksyn samoissa vaatteissa, ja alku syksystä mun lemppari farkutkin sanoivat itsensä irti.
Mutta joo kaikista tykkäilen ja paljon. (Tosin että miksi ostaisin vaatteita joista en tykkää?) Tosin Queen of Everything paidan odotin olevan paljon orassinpi (tilasin sen siis ginan nettikaupasta) joten se, että se on kirkkaan punainen oli vähän pettymys, koska en juurikaan pidä kirkkaan punaisesta, mutta mustan ja harmaan kanssa se toimii kyllä.
Eilen kävin hakemassa nettipankki-tunnukset, joten WOHOO vastuuton nettishoppailu täältä tullaan! Tosin että ei, koska atm mun tilin saldo näyttää 0,75 € joten juu, tosin vois sillä ebaystä mutta joo. Ja vaikka sitä rahaa olisikin niin mun täytyy säästä sitä kevääseen, joten voin ryhtyä vastuuttomaan nettishoppailuun joskus ensikeväänä sitten. Muuten eilen sitten laitoin äidin puolesta ruokaa, hetken mielijohteesta siivosin keittiön (täytin tiskikoneen ja tiskasin tiskit jotka ei mahtunut koneeseen, ja pesin hellan, joo en mäkään tiedä mikä mua vaivasi), sitten lagasin fanfictionin parissa ja menin yltiöpäisen aikasin nukkumaan (ennen kymmentä). Tosin, että oon nukkunut tällä viikolla sen verran huonosti, ettei mikään ihmekkään, mutta kuitenkin aika surullista kuinka sosiaalisesti kuolleita mun viikonloput on. (Tosin että ensi viikonlopuksi on ensin luvassa lauantai iltana opinnäytetyöreissu tampereelle (WOHOO töitä syntymäpäivänä!), sunnuntaina baareilemaan mun synttäreiden kunniaksi ja maanantaina katselemaan Apulantaa näillänäkymin äidin ja tindarellan kanssa klubille.)
Mutta ei mulla sitten muuta, takaisin Shamelessin pariin. :D
Moi ja taas on vuorossa kuulumisia koska mulla ei oo ikinä mitään oikeeta asiaa.
Syysloma meni isoksi osaksi elokuvien katselun parissa, katsottiin nostalgia puuskassa essin kanssa High School Musicalit 1 ja 2, ja no ne ei ollut edes niin huonoja mitä mä tykkäsin itselleni yläasteella uskotella. Eihän ne siis mitään elokuvahistorian mestariteoksia ole, mutta viihdyttäviä, ja musta ne voittaa Gleen 100 – 0. Ja HSM:ssä mä jopa pidän pääpariskunnasta, joten. JA Zac Efron on kuuma, vaikkakin HMS:ssä vielä turhan siloposki, mutta nykään skfsljfakljlaa.
HSM:n lisäksi katsottiin Essin kanssa X-men Origins: First Class, josta mä tykkäsin paljon, vaikkakin se loppu olikin surullinen. Mulla kyllä menee vähän huonosti kun katon X-menejä ihan väärässä järjestyksessä kun oon tähän mennessä nähnyt First Classin ja Wolwerinen, mutten niitä kolmea ensimmäistä. Okei ihan ekassa osassa pääsin jo puoleväliin, mutta sitten iski väsymys ja no mulla on ongelma Anna Paquinin kanssa, joten en saanut sitä katsottua loppuun, mutta annan sille joskus taas uuden yrityksen, koska mun on saatava ne katsottua!
Tuikekkin oli täällä syysloma maanantaina, ja sivistin sitä ja katsottiin Napapiirin Sankarit, jota se ei ollut nähnyt, ja se oli edelleen huippu. Sen jälken katsottiin Essin kanssa The Coventant, joka oli paskempi kuin edes osasin olettaa, ja mä odotin sen olevan paska, joten kertoo jotain elokuvan tasosta? :D No suurin syy katsella elokuva oli kasa hyvän näkösiä miehiä päärooleissa joten… Tiistaina näin kavereita, ja datasin. Keskiviikkona ajettiin Helsinkiin katsomaan äidin vanhempia, ja torstaina lennettiin Kuusamoon ja sieltä bussilla Rukalle. Rukalla kun ei vielä lunta oltu niin no käveltiin siellä luonnossa Essin kanssa pariin otteeseen, datatttiin paljon, joskin netti oli paskin ikinä, katottiin muutama leffa, syötiin ja sen sellasta tultiin sunnuntaina kotiin. Ja just sunnuntai aamuna kun oltiin lähdössä niin ne rupes tykittämään rinteitä, niin mun tuuria. Nähtiin muuten vapaita poroja OMG! Ne oli kyllä vähän pelottavia. Kun Irkku ja Tindarella oli kertonut, että niitten kesäsellä rapuin reissulla poro oli jahdannut niitä. :( Ja me siis yövyttiin Ruka Villagessa, kuvia Rukalta tässä alla. Ja huomaa kyllä, etten enää kulje kamera kädessä samaan tapaan ku ennen, mikä on vähän surullista.
JEE tän blogin historian paskin kuva ! =)
Ja tältä näyttää meidän perhe-elämä! :D
Muuten en sitten ookkaan oikeen tehnyt mitään kun jäädyttänyt koneella, torstaina olin kyllä tampereella opinäyte työ tapaamisessa! Tänään olin “kipeenä” koulusta, ja oon nukkunut ja kävin Irkun ja Tindarellan kanssa istuskelmassa Citymarketin kahvilassa.
Ja no oon viimeaikoina viettänyt aikaani katselemalla The Vampire Diaresia, joka sekin itseasiassa alkoi Rukalla, kun tässä joku aika sitten päätin, että mun on annettava mahdollisuus The Vampire Diaresille ja True Bloodille.
TVD:lle koska oon lukenut siitä hyvää palautetta ihmisiltä joiden muistakin mielipiteistä oon tykännyt, ja True Bloodille koska niiden parin jakson perusteella mitä oon nähnyt, niin se on vaikuttanut ihan hyvältä.
TVD sai olla vuorossa ensimmäisenä, koska mulla edelleen on se ongelma Anna Paquinin kanssa, jonka lisäksi mulla on jo noiden aikasemmin katottujen jaksojen perusteella myös ongelma Sookien kanssa, joten en ole vielä varma pääsenkö näistä ongelmista yli vaikka kuinka muut hahmot ois huippuja.
Ja no oon nyt TVD:n ensimmäisen kauden puolessa välissä ja tähän mennessä oon tykännyt ja paljon, ei tää ei oo samanlaista rakkautta ensikohtaamisesta kuin esimerkiksi Supernaturalin, Merlinin tai Misfitsin kanssa, mutta enhän mä voi sitä joka sarjalta odottaakkaan. Ja tässä on silti kasoittain loistavia hahmoja, eikä edes isosti romantiikkaan yms. pohjautuva juoni ole vieläkertakaan saanut mua irvistelemään inhosta, vaan itseasiassa musta Stefan ja Elena on toimiva pari, ja tykkään niistä yhdessä.
Ja no pakko tunnustaa, että oon vähän yllätynyt siitä kuinka hyvä tää on ollut, koska alkaessani katsomaan olin kuullut vaan että “kaksi veljestä tulee samaan kaupunkiin ja ne rakastuu samaa muijaa”, joten odotin jotain Edward Culleneiden kaltasia Mr. Perfect Vampyyreitä ja että Elena on uusi Bella Swann, ja sellasta Edward/Bella/Jacob kolmiodraamaa, mutta tää ei oo lähelläkään sitä.
Ja Elena ja Bella on ihan eri maailmoista, ja mä pidän Elenasta tosi paljon, mikä on multa ex-naishahmojen vihaajalta paljon sanottu. Yleisestikkin ottaen tässä ei taida olla ollut yhtään naishahmoa, josta en pitäisi. Ja itseasiassa ne on tappanut jo kaksi jotka ois ihan hyvin voinut nousta mun lempihahmoiksi tästä sarjasta. :(
Ja mitä olen spoilereita nähnyt, niin tää vain näyttäisi käyvän mielenkiintosemmaksi ja mielenkiintosemmaksi mitä pidemmälle mä pääsen. Tv-sarjan hyvyydestä huolimatta, mä tuskin tulen kirjasarjaan johon tämä kys. tv-sarja perustuu tutustumaan, koska mitä wikipediasta olen lukenut niin no se sitten taas antaa niitä huonoja väristyksiä.
“Elena Gilbert is a beautiful and popular 17-year-old human girl from the town of Fell’s Church. She is the main female character and the main protagonist of the series. There are repeated references in the series that state that she looks like an “angel” or “angelic” in appearance. Physically, Elena is described as having eyes the color of lapis lazuli with gold flecks in them but in some lights the blue appears violet. Her hair is long, straight and a soft pale gold, described as being a few shades lighter than Katherine’s, while her eyebrows and lashes are a darker blonde. Her skin is very fair and almost translucent, it is described as being like a magnolia flower, swan’s, alabaster or porcelain, and she doesn’t tan. She’s extrememly slim and doesn’t eat much, about average height for a teenage girl.
Stefan is described as very classically handsome with fine facial features which are Roman in appearance — pale complexion with wavy dark hair, fine classic features and forest green eyes.
Damon is described as handsome and sexy, with fine straight black hair, pitch black eyes like midnight, pale skin, and a slim but muscular body type.
Bonnie is a small, petite girl who is very pretty and dainty with deep, large brown eyes, a heart shaped face, long and thick strawberry-blond curls, and very fair skin, which is almost translucent.
Meredith is tall, with an olive complexion, dark eyes, heavy black lashes, and loose black hair. According to Elena, she never wears make-up because she doesn’t need any. She is described as very elegant and beautiful.”
Silleen miksi mä nään hieman turhan paljon sanaa PALE tai FAIR, ja yleisesti toi Elenan kuvailu huutaa mulle Mary Sueta, ja no ei noi paljon muutkaan parane. Joten juu ei oikein innostaa. Mutta tv-sarjaa voin suositella katsomaan! Ja nyt ajattelin itsekkin jatkaa katselua ja sitten vähän ajanpäästä siirtyä Supernaturalin uuden jakson pariin livestreamin kautta, ja voin kertoa että mun vatsaa kipristelee vähän jännityksestä kahdesta syystä: 1. jakson nimi on Slash Fiction ja 2. Kaikki herkulliset spoilerit; Sam and Dean are framed for a series of murders by two Leviathans that take the forms of the Winchester brothers. Ja kuten aiemmin kerrottu mä rakastan ajatusta pojista murhaajina. ♥
Mä olen typoillut tänään kirjoittaessa koko päivän, syönyt paketillisen Pågenin Crèmetäyte Muffinseja sitruuna maussa (ostin ne lounaaksi kun koulussa oli kaalikääryleitä…… mikä terveellinen elämä missä), nukkunut 4 tunnin päiväunet ja nähnyt vähän kavereita, joten mulle kuuluu hyvää. 8) Tosin mun kädet särkee. :(
Juuri nyt mulla on sellanen fiilis, että jaksan ihan hyvin valvoa neljään ja katsoa Supernaturalin uuden jakson livestreamista, vaikka mun ei kyllä pitänyt. Saa kyllä vielä kattoa, siihen alkuun on kuitenkin kolmetuntia enää puoli tuntia ja mun huumori on jo tavallista ääliömäisempää, niin se väsymy saattaa iskeä kohta. (nimimerkillä muokkasin Samille Päivi Räsäsen pään ja Deanille Timo Soinin, oikeesti mikä huono huumori missä)
Ja se kun mä sanoin, että mä uskon että Criminal Minds season 7 ei oo varmaan niin kauheen sydäntä särkevä, ainakaan Merlinin ja Supernaturalin uusien kausien rinnalla? BULLSHIT. t: Jatta ketä itketti eilen ja paljon kiitos ‘Criminal Minds: s07e02: Proof’.
Mitäs muuta mul ois tällästä hyödytöntä kälätystä, rakastan Lady GaGaa, Jared Padalecki on kuuma ja gorgeous ja ihana ja vammanen ja jlfslfjafdj. Enkä ymmärrä että mihin yli puolet kaikesta siitä kuumudesta katoaa kun se on maskeerattu Samiksi, maskeeraajat ei kyl nyt tee jotain oikein :( MUT RAKASTAN SAMIAKIN SILTI JA NIIN KAIKKIEN MUITTENKI PITÄS.
Ja KATTOKAA VAIKKA jos ette usko et Jared on upea ja ihana ja kaikka ja jos ette unää sitä ootte viallisia ja sillä selvä. Ja juu tykkään Jensenistä ihan tasapuolisesti, mut oon tänään tuijottanut Jaredin tän vuoden Comic Con videoita, joten siksi tämä purkaus. Oikeesti musta tuntuu just nyt, että mun ei pitäs kirjottaa tänne koska kaikki tää teksti on niin ääliömäistä, mutta ei se mitään!
JA OON KANSSA naama kuvannut, koska jaksoin meikata ekan kerran varmaan kolmeenviikkoon! :O Olin ihan unohtanu kuinpaljon meikillä saakaan aikaaan kaikkea. :D Mutta alla yksi todistekuva kyseisestä tapahtumasta.
Ja nyt mä meen jatkamaan photoshopin kanssa pelleilyä josko saisin yhden postauksen jonka tekemistä oon miettinyt pienen ikuisuuden, tehtyä. JA kohta sit taas Supernatural. :D
Oh no nyt on kyllä jotain pahasti vialla, ku edellisestä postauksesta on vasta viikko ja oon jo kirjottamassa uudelleen. Okei oikeesti mikänä ei oo vialla, mulla on vaan tylsää ja mun täytyy keksiä vielä seuraavaksi vajaaksi 4 tunniksi tekemistä. Koska no Supernaturalin seitsemäs kausi alkaa Ameriikassa suomenaikaan lauantai aamulla kello 4, ja päätin, että aion katsella sen jostain livestreamista. Ja nyt joku varmaan toteaisi, että juu täällä on jotain pahasti vialla, mun päässä. Mut hei, tutkimattomia on fanityttöjen tiet.
Tänään oli hyvä päivä, vaikken koulussa saanutkaan mitään aikaseksi. Mun videokurssin kuvausharjotuksia kehuttiin, mikä oli yllätys koska ne oli vähän juosten kustu, koska en niin kauheesti video kuvaamisesta välitä. Okei se opekin sano, että niistä kyllä vähän huomas että oon koittanu mennä sieltä mistä aita on matalin, mut hei se sano niitä silti hyvikskin! Mä en ihan tiedä miks tää päivä on ollut niin erityisen hyvä, jotenkin on vaan hymyilyttäny ja ollu kivaa koko päivän. Ja oon jumittanut hyvää musiikkia. Ulkona paisto aurinko kun pääsin koulusta.
Ja koulusta päästyä söin eilisen pizzan jämiä, ja leivoin niitä kardemumma-kaneli muffinseja, joista tuli ihan hyviä, muttei yhtähyviä kuin viimeksi. Mulla on niitä vielä kaksi oottamassa Supernatural lohtusyömiseksi, koska oon ihan varma et se tulee särkemään mun sydämmen. ;_; (mulla oli lohtusyömiseksi myös vähän juustonaksuja, vähän kokista ja karkkia, ja juustonaksut ja kokis on menny jo hups, ja karkkei on vielä, mut oon syöny niitä liikaa ja voin pahoin ja ups.)
Saatiin Essin kanssa tossa joku 45 minuuttia takaperin Zombieland katseltua, ja se oli ihan huippu! Mä rakastin ihan jokasta hahmoa, ja se oli vaan oli huippu. Päälimmäinen syy katsoa kys. leffa oli Jesse Eisenberg ja Emma Stone, joista molemmista tykkään näyttelijöinä, mutta mutta sit katsellessa paljastu että tää on muutenkin tosi katsomisen arvonen!
Keskiviikkona alko Criminal Mindsin seitsemäskausi myöskin jenkeissä, ja sen jakson katselin eilen koulunjälkeen. (Ei oikeen houkutellu tää viiteen valvominen arkena, ku herätys on kuudelta :D) Ja koska en kuitenkaan halua olla kamala, ja spoilata kaikkea niin sanon että se jakso oli taattua Criminal Minds laatua ja, että ne asiat jotka jäi kuudennen kauden lopussa pelottamaan mua, että miten ne saa ne hoidettua hyvin niin, no pelkäsin turhaan, ainakin näillä näkymin.
Sitten muutama kuva Skotlannin reissulta, ja Lontoon reissulta, koska mun UK ikävä on ollut ihan järjetön viime aikona. Tai mä en tiedä, tää ei nyt itsessään ole kaipuuta ulkomaille, mutta ikävä sellasia pikku asioita Edinburghista ja Lontoosta. Esimerkiksi sitä kun Edinburghissa noin 5 minuutin kävelymatkan päässä meidän Bed&Breakfest paikasta oli suurehko ostari, jossa oli myymässä elektronista tupakkaa sellanen superkuuma pukuun pukeutunut nuori mies. Ja sitä yhtä pientä leffateatteria Lontoossa, jossa käytiin Aydan kanssa kahdesti. Ja sitä hampurilaisravintolaa Bakerstreetillä. Waterstone kirjakauppoja, HMV:tä ja sen halpoja leffoja, Cherry&Passion Tictaceja, Malteserseja (!!), Costa Coffeen ja Starbucksin mustikkamuffinseja, uusia maisemia, metrolla harhailua, ruokakauppojen jänniä karkkeja ja muita joita suomessa ei ole, halpoja lehtiä, ja sitä, että mulla oli aikaa ja keskittymiskykyä lukea kirjojakin. JA viimesenä muttei todellakaan väihäisimpänä: Kentucky fried chickeniä! :D Ja no kaikkea sellasta pikkusta.
Nyt mä ajattelin katsoa Supernaturalin kuudennen kauden viimesen jakson, ennen ton seiskakauden alkua, joten heihei.
Ja taas mä olen jumittanut tänne kirjoittamisen kanssa pienen ikuisuuden, kuten aina. Musta ei oo selvästikkään bloggaamaan säännöllisesti. :D Mutta mutta jotenkin kesällä ei vaan innostanut, vaikka koneella istuinkin. Ja no olin siellä lontoossa, hengasin essin ja kavereiden kanssa ja sitten jotain ja sitten koulutkin yhtäkkiä alko ja sit en olekkaan saanut mitään muuta aikaiseksi. Oon kyllä istunut koneella, mut oon suurimman osan ajasta viettänyt fangirlaten, tai katsoen supernaturalia uusiksi, koska mun pitää valistaa essiä (pikkusisko) kyseisen ohjelman parhaudesta. Ja ollaan nyt kolmannen kauden alussa, ja en tiiä miten selviin sit tän kauden lopusta, ja seuraavista kausista, koska kolmannen kauden jälkeen kaikki vaan sattuu niin paljon. ;_; Miten muuten oon sit viettänyt aikaani ööööööö no viime viikonloppuna oltiin Irkun ja Tindarellan ja muutamien muiden ystävien kanssa yhdellä kaverilla, vähän juhlimassa? en tiiä ei oo oikee sana varmaankaan, mut kuunneltiin niin hyvää kuin huonoa musiikkia, juoruttiin kaikkea, puhuttiin siitä minkänäköset miehet/naiset on hyvännäkösiä ym. ja juotiin mm. merimiehen teetä ja vähän kaikkea muuta. Ja oli hauskaa!
ÖÖ tumblrissa rebloggaamisen ja supernaturalin lisäks oon alottanut itsekseni pikkuhiljaa uudelleen katselemaan Charmedia, lähinnä sen nostalgia arvon vuoksi. Oon myös lukenut liikaa fanfictionia, pelleilyt screencaps muokkausten kanssa, öö no fangirlannut paljon Criminal Mindsin, Supernaturalin ja Merlin tässä syksyllä muutaman viikon sisään alkavia kausia.
Oon myös koodannut paria ulkoasua, ja nyt kun oon tätä postausta kirjotellessa tuijottanut tänkin blogin ulkoasua, niin ei vittu kyllä tällekkin pitäs jotain tehdä, koska tää on ruma kun mikä. ASDLKFldsfdl. Yök. No ehkä saan sille jotain tehtyä joskus, toivottavasti.
Lontoosta nyt sen verran, että siellä oli huippu kivaa! Säät nyt oli välillä vähän niin ja näin ja kuvat jäi vähäiseksi. (2½ vk = +300kuvaa, kuvaan välillä ulkomailla saman verran päivässä) Hotellihuone oli minimaalinen, ja meidän huoneen sänky (nukuttiin parisängyssä ku se oli halvempi ku kaks yksittäistä kai) oli pieni. Kylppäri oli ällöttävä, suihkusta ei tullut kunnolla vettä, jääkaappia ei ollut ja tv oli pienempi kuin mun pöytäkoneen näyttö. Mikä siis sekään ei ole varmaan ole kuin päälle 21 tuumaa? Ja kaikista näistä vioista huolimatta kaipaan Lontooseen ihan saatanan paljon.
Shoppasin sieltä kasan kirjoja ja dvd:itä mutta siihen se sitten suunnilleen jäikin. Mutta sieltä kuten Edinburghin reissultakin pitäisi tulla vielä omat postauksensa, kuhan vaan joskus saisin aikaiseksi. Hyvien kuvien ettiminen huonojen joukosta vaan on tylsää ja rasittavan työlästä.
Mutta siis nyt tämän postauksen asiaan. Sain Huffylta kesäkuun lopussa mun elämäni ensimmäisen tälläisen haasteen, joka kaiketi pitäisi pistää eteenpäin, mutta yhyy en tiedä yhtään blogia joka ei olis tehnyt tätä jo, joten en pistä eteenpäin. :(
Tarkoituksenahan on paljastaa 10 asiaa itsestään, ja no toivon että nää ois ees vähän mielenkiintosia, en kyllä takaa sitä. :D Saa kertoa jos nää on pelkkää epämielenkiintosta jaarittelua, niin voin koittaa kertoo jotain mielenkiintosempaa, ei musta voi kyl oikeen kertoo mitään mielenkiintosta, oon aika tylsä loppujen lopuks.
1. Toivon että voisin ajatella vähemmän.
Tää kuullostaa nyt kaikista varmaan tosi vammaselle ja kaikki ihmettelee, et miks kukaan haluis ajatella vähemmän. Ja itseasiassa ‘ajatella vähemmän’ oon väärin sanottu, mä haluaisin, että mun päässä olisi vähemmän ajatuksia, että voisin keskittyä niihin tiettyihin ja ajatella niitä enemmän, sillä yksinkertasesti mun päässä on välillä ihan liikaa kaikkia ajatuksia ja sit ne tärkeimmät katoaa ja unohdan mitä pitäis sanoa taikka mitä haluaisin kirjoittaa ja tehdä. Ja se on hyvin ärsyttävää. Sama häiritsee mm. nukahtamista ja musiikin kuuntelua. Musiikin kuuntelua siksi, että kun mulla on liikaa ajatuksia pää täynnä niin en osaa keskittyä uuteen kappaleeseen, kun ajatukset vaan harhautuu ja sitten en osaa enää keskittyä ja päättää tykkäänkö vai en, joten en ikinä sit oikein osaa pakottautua kuuntelemaan hyvien bändien uusia kappaleita, muuta kuin sattumalta, kun jos varta vasten kuuntelen niin sitten en osaa enää päättää että tykkäänkö vai en.
Nukahtamista se haittaa sen takia, että kun niitä ajatuksia on siellä päässä liikaa niin se tuntuu vähän siltä kuin ois pään sisällä armoton meteli joka häiritsee nukahtamista, joten tämän takia varsinkin kesällä suosin sitä, että dataan niin kauan kun oon valmis nukahtamaan koneen ääreen. :D Mulla ei todellakaan tuu mitään siitä, että meen nukkumaan ennen kun oon kunnolla väsynyt.
2. Oon peliriippuvainen
Mutta en siis mitenkään vedonlyönnistä, peliautomaateista, tai edes mistään wow:sta, cs:stä tai vastaavista, vaan facebook ja kännykkäpelien kaltaisesta paskasta. Oon ollut viimeset parivuotta enemmän tai vähemmän koukussa ipodin pasianssiin, siihen keskittymällä on helppo tyhjätä päätä ennen nukkumaan menoa, ainut miinus on siinä, että kun on tarkotus pelata, vaan yks tai kaks peliä niin sä saatata muutaman tunnin päästä huomata että voi vittu, nyt on kyllä pelattu hitusen enemmän ku pari peliä.
Kesäkuussa menin sitten ja koukutuin EA:n Block’d kännykkäpeliin, jonka idea on niinkin yksinkertanen että rikotaan vihreitä, punasia ja keltasia laatikkorykelmiä piste ja aika rajaa vastaan, ja no tätäkin pelaan mm. nukkumaan mennessä, automatkoilla, toisinaan syödessä, tv:tä/sarjoja koneelta katsoessa, juna & bussimatkoilla, ruokailussa koulussa ja niin edelleen, ja voi vittu että on koukuttavaa, varsinkin mitä paremmin menee sitä vaikeempi on jättää peliä kesken. Ennen Block’dia mulla on ollut saman kaltainen suhde mm. kännykkä tetriksen, yhden tetriksen kaltaisen pelin, Sudokun, ja Bounce Talesin kanssa, ja ilman Block’dia oisin kehittänyt saman varmasti City Bloxxin kanssa, nyt en sitä eksy pelaamaan koska oon ihan luuseri siinä verrattuna Block’diin.
Ja facebook peleistä uusin koukuttumisen aihe on The Sims Social, joka on ärsyttävä ja vammanen ja sitä on niiiiin pakko silti pelata. Juu, facebook peleistä oon pelannu myös Cityvilleä ja Frontiervilleä, ja no Robot Unicorn Attackin ja Bricks Breakingin hakkaaminen tylsillä koulutunneilla Sims Socialin ohella on aika arkea, että tota noin jooo….
3. Jatta + Broken, Sick & Twisted things = Match made in heaven
Ok tää on tosi vammanen otsikko, ja oon tosi huono selittämään mitä tälläkään tarkotan, mutta siis tarkotan tällä siis lähinnä lyriikoita jotka on jollain tavalla, Broken, Sick ja/tai Twisted, ja no myös tekstejä/leffoja/t-saroja jne. Mutta tota noin juu tarvitseeko tätä mitenkään enempää selittää?
Kuunnellessani musiikkia, jonka kielestä jotain ymmärrän (eli lähinnä englannin tai suomenkielistä) ja joissa on edes hitusen ‘party-party-jee-jee-sex-sex’ syvällisemmät lyriikat, niin en juurikaan niistä perusromanttisista kappaleista välitä (ok niitä poikkeustapauksia on muutamia köh-taylor-swift-lovestory-köh), mutta sanotaanko että enemmistö mun lempikappaleista ja no fanfictionista, ja osa kirjallisuudesta, sekä tv-sarjoistakin kuuluu sen nimikkeen alle jonka mä olen omassa genre luettelossa nimennyt ‘broken, sick & twisted’iksi, ja sillä tällä genrellä on kuitenkin eronsa angstin kanssa ! Sitä taas että mikä se ero on, niin sitä en osaa ihan kertoa.
Angsti on sellasta rasittavaa pillitystä mikä vaan suututtaa (huonolla tavalla), ja tän genren alle kuuluvat on sellasia jotka ‘makes your heart ache’ ja tää siis taas on hyvällä tavalla. ( onpa hyvä päivä kirjottaa blogiin kun mun suomenkielen sanavarasto ja englannin kielioppi molemmat kusee :)) )
Eikä kaiken tän otsikon alle kuuluvan tarvitse aina edes aiheuttaa edes sydän särkyä, vaan ne voi olla vaan herkullisesti kieroutuneita, esim. Winchesterit (varsinkin Dean !!11) demoneina, tai sarjamurhaajina tai muuten vaan herkullisena niin asdlofjskdasdxksadkas. Tai toi oli nyt väärin sanottu kosksa oikeetkin Winchesterit on hyvin herkullisia, mut sit ku ne on vähän dark and twisted ja kaikkea niiin ne on vielä herkullisempia. Kuhan ne ei vaan siis vihaa toisiaan, siitä en tykkää! :( Tän genren alle menee myös ihmisuhteiden huonommat puolet kuten kateus ja luottamuspula ym. Joka on paljon mielenkiintoisempaa, kuin ikuinen onnellisuus.
Muutamia esimerkki kappaleita on ainakin
Steen1: Se tunne jolla ei ole nimeä; Se pieni kuolema kun oma sydän särkyy, se tunne millon sisuskalut ylösalas kääntyy, kun sattuu näin paljon on pakko olla elossa, ei haluu olla elossa
Marina and the Diamonds: Obsessions;Won’t you quit your crying? I can’t sleep, One minute I’m a little sweetheart, And next minute you are an absolute creep.
Marina and the Diamonds: Hermit the Frog;You can take your double standard love and keep it, I can’t help the devil likes to make my heart a double bed, I can’t help he sometimes like to come and rest his little head. Well my heart just burst like a glass balloon, We let them fly too high and they shattered too soon, They’ll be the wrong damn people in the wrong damn room.
Zen Café: Älä tee;Sinä olet sillä tavalla niin viaton, että uskot aivan kaiken mitä minä sanon, sinä uskot jos kerron että oot kaunis
Zen Café: Taxi;Mä en usko ikuisuuteen, minä uskon hetkeen. Uskon, että naisiin tulis’ suhtautuu kuin retkeen. Enkä usko sinuunkaan kuin viikon taikka kaksi. Mä en tahdo enempää, siis tilaa jo se taksi.
Biffy Clyro: Many of Horror: When we collide we come together, If we don’t, we’ll always be apart. I’ll take a bruise, I know you’re worth it, When you hit me hit me hard.
Apulanta: Viisaus ei asu meissä; Tappaa ei ollut tarkoitukseni, vaan rampauttaa pysyvästi, niin että joka päivä muistaisit, joka päivä koko loppu elämäsi, missä teit sen minua koskevan virheen.
Ja näitä vastaavia samantapasia kappaleita, ois lisääkin jos jaksaisin miettiä ja listata. Tähän sopivia kirjoja ei kyl just nyt tuu mieleen kun en niin kauheesti ole ihmissuhteisiin painottavia kirjoja viimeaikoina lukenut, hmm. Ficcejä tulis mieleen, mutta en halua niitä linkkailla, jaa no leffoista tulee päälimmäisenä mieleen the Social Network! Sekä ainakin Disneyn Up! Kohti korkeuksia ja Karhuveljeni Koda joissa on molemmissa paljon tälläsiä kohtauksia. (terveisin joku ketä itki noin 95% UP!sta. Itkin itseasiassa jo siinä alussa kun tuli sellanen surullinen Pixarin lyhyt animaatio pilvestä ;_;) TV-sarjoista SUPERNATURAL ehdottomasti, se on ekalla katselukerralla jo jotain hyvin sydäntäsärkevää (huolimatta et kys. sarjassa on kyllä huumoriakin ihan suht reippaasti mukana) ja nyt toisella katselukerralla hahmoihin kiintymisen jälkeen kaikki on entistä pahempaa. ;__; Ja sen sydäntäsärkevän osuuden lisäksi Supernaturalissa on niitä herkullisia dark & twisted kohtiakin. Joten ah rakkautta! (SPOILAA!esim. soulless!Sam, God!stiel, Samin kamppailu demoniveriaddiktionsa kanssa, kidutuskohtaukset ja kaikki se yleinen väkivalta, aseet ja veriset miehet ja kdflsdfjflsjdffjsldjflsdjfldf ♥) Välillä kyllä mietin, että onkohan mussa jotain vikaa kun kaikki noi edellämainittu on musta niin kivaa, ja esim sellaset lievästi veriset miehet kuumia :DD Mut sit taas toisaalta, Black Swanin kynsinauha-kohta ja ne ihonläpi tulevan höyhenet aiheuttaa mussa ällötystä, joten en sit tiiä, ehkä ei oo?
4. En halua valmistua
Amiksesta siis. Ihan tosi, en, en ja en. Ensinnäkin a) se tarkottaa että mun pitää hakea seuraavaan kouluun, ja mulla ei oo mitään hajua oikeen että mitä haluun b) se tarkottaa kouluun pääsemistä stressaamista ja c) mahdollista muuttoa pois turusta joka on mulle big NO NO, mut silti mahdollisesti pakollista.
Ja jos pääsen johonkin kouluun, niin se tarkottaa uuden koulun tavoille totuttelemista, koska oon aika varma, että jossain ammattikorkeessa ei voi olla yhtä kummallisia, hauskoja ja rentoja opettajia ja rentoja tunteja kuin meillä on nyt. MUN TÄYTYY OPETELLA KÄYTTÄYTYMÄÄN. En ala.
JA PAHIN. Mun täytyy tutustua uusiin ihmisiin. (jos en siis halua istua sitten sitä seuraavaa yli 3vuotta yksinäni koulussa, ja vaikka vähän ihmisvihaaja olenkin niin ei se ihan oo mun juttu, haluun liikaa päästä jakamaan mun loistavia nerouksiani!) Ja uusiin ihmisiin tutustuminenhan on ihan kamalaa, varsinkin kun on tälläinen luottamus-vammainen-socially awkward-pallero kuten minä. :) Istuin aikoinaan ykkösella ainakin kaksi ekaa viikkoa puhumatta juuri mitään pakollisten asioiden lisäksi, että silleen. Ja olin sillon tietyllä tavalla sosiaalisempi kuin nykyään.
Meijän entinen luokkis ei kyl lämmenny ideal ku koitin ehdottaa perjantaina Tuiken kanssa et ku valmistutaa niin alotetaan tää koulu alusta tai mennään takas peruskouluun. I dunno why. :(
5. Oon hyvin katkera suomen coneista
Ja nyt siis puhutaan Animeconien ja Tsukiconien kaltasista tapahtumista, ja siis yhdessäkään en ole ikinä käynyt, eikä mua kauheesti kiinnostakkaan, koska kuten yllä sanottua en ole kovin sosiaalinen eläin ainakaan noin isoissa porukoissa, ja hyvin harvoin mitkään paneelitkaan mua kiinnostaa. Ja no cossaus ja suurin osa animestakaan ei oo mun juttu joten ei.
MUTTA tuolla vesien takana Amerikan ihmemaassa on coneja jonne, jopa minä ihmisistä huolimatta haluaisin ihan saatanasti päästä, ja joista on niin katkera että poljen jalkaan kun suomessa ei ole sellaisia. Otetaan esimerkiksi ComicCon San Diego, jossa tänä vuonna oli vierailemassa mm. Jared Padalecki ja Jensen Ackles Supernaturalista, Colin Morgan, Bradley James, ja Katie McGrath Merlinistä. Joten joo Suomen vieraat on vähän laimeet näiden rinnalla, kun kaikki kyseiset viisi ihmistä on mun ‘Perfect people top. 25′ listalla korkeella. Okei suomi on pieni maa ja suomen conit ei oo tota luokkaa, mutta silti. ;__; Mäkin haluun nähä Jaredin ja Jensenin, jajajajajaja kaikki !
JA Amerikan ihmemmaassa (ja Kanadassa) on myös coneja jotka on omistettu pelkälle Supernaturalille joissa Jaredilla, Jensenillä, Mishalla, Sebastianilla ja muilla on omia paneeleja ja noissa coneissa on jotain juttuja joissa saa ottaa kuvia niiden kanssa ja odgfjdkogjfkogjsidlpfifklesöfdikpåsödoflsöpdofpdgki. EI OO REILUA. EI OO EI OO EI OO EI OO EI OO. Toisaalta että jo pelkkä ajatus kys. kaltasesta tapahtumasta tekee mut hyperaktiiviseksi, joten en tiedä selviäisinkö sellaisesta hengistä, ainakin oisin tosi awkward enkä uskaltaisi puhua mitään, ja niin edelleen.
Mut silti ei oo reilua. :(
6. Ei oo olemassa mitään parempaa kuin hyvät crossover ficit
Okei ruoka, nukkuminen ja sarjamurhaaja/demoni/dark!dean ficit pääsee lähelle, mut tää ei nyt ollu pointti vaan, mutta siis, siitä huolimatta et tuun olemaan varmaan ikuinen slash shipperi, ja muutenkin tykkään ficeistä joissa on ihmisuhdedraamaa mukana (ihan sama onko se hettiä/slashia/femslashia, itseasiassa mun super lemppari harry potter ficcisarja on 95 prosenttisesti pelkkää hettiä, niin ehkä en oo ihan pelkkä slasheri mutta kuitenkin) niin tykkään hyvistä General ficeistä paljon, ja tykkään niistä hyvistä General ficeistä vielä enemmän jos ne on crossovereita!
Nykyinen lemppari crossover sarja pari josta tykkään on varmaan Supernatural/Criminal minds koska ihan tosi ei oo mitään niin herkullista ku ficit joissa Sam ja Dean jää kiinni FBI:lle, ja BAU onki siellä kuullustelemassa niitä, ja pitämässä niitä viel normaalia sairaampina, no joo tykkään siitä ku jossai vaiheessa ficciä selviiki sillee et haha kaikki yliluonnollinen mitä Sam ja Dean on selittäny onki totta ja BAU on ihan wtf ja sit ne onki hyviksii jne. Vaiks haluisin joskus viel löytää ficin jos pojat jäis kiinni BAU:lle ja ne oikeesti oiskin pahiksia, se olisi hyvin herkullista! :) Oon lukenyt myös Charmed/Supernatural, Harry Potter/Supernatural, Merlin/Supernatural, Bones/Supernatural, Harry Potter/Merlin, Harry Potter/FMA, ja FMA/Criminal Minds Crossovereita ja tykännyt kaikista, oon koittanut myös ettiä hyvää Twilight/Supernatural crossoveria! Kyllä, vaikka vihaan Twilightia niin silti se ois herkkua. Okei haluisin vaan ficin jossa Winchesterit metsästäis Cullenit ja nää ihmisudet alas ja vihais Bellaa! Mut tai ainakin metsästäis/yrittäs metsästää Cullenit alas ja vihais Bellaa, ihmisudet ei oo välttämttömyys. Oon vaan löytäny kaikkea ei kivaa jossa Bella onki joku kauan kadoksissa ollu pikkusisko Samille ja Deanille, tai joku tosi läheinen serkku, joka onkin kasvatettu metsästäjäksi ja se silti rakastaa Bellaa, ja ainakin yhden missä Sam olikin yksi Culleneiden perheen jäsenistä, ja ym. muuta ei kivaa. MÄ HALUAN CULLENIT KUOLLEENA JA BELLAN VIHATTUNA. Joo tota.
Sit haluisin kans supercrossoverin kaikilla mun lempparineroilla, miettikää nyt Bonesin tiimi, ja Reid ja sen seurana vaikka Garcia tai Morgan, ja Edward ja Roy, ja no kyl Harryn, Hermionen ja Roninki pitäs olla siellä, ja vois Samkin olla siellä ja niin ja ah se olis täydellistä. Mutta joo crossoverit on parhautta, ainut vaan että niitä sekä hyviä tarpeeks kiinnostavia general ficcejä on ihan liian vähän. :(
7. Oon aika natsi mitä tulee sääntöjä ja yksityiskohtia kohtaan
Ja siis en puhu nyt mistään koulun säännöistä ym. yleensä viisveisaan sellaset koska blaa ei kiinnosta, mutta sitten taas mulla on omia päänsisäisiä sääntöjä joita jos nään jonkun rikkovan niin auta armias sitä rageemisen määrää :D Päälimmäisenä mulla nyt on mielessä esimerkiksi kun mulla on erään ystävän kanssa yhäkesken eräinen roolipeli valmisteilla, niin niiden säännöt ja hahmojen luontiohjeistukset on kuulemma jonkun sääntö-natsin kirjoittamat, enkä saanut edes pistää sinne kaikkia sääntöjä ja kohtia jotka oisin halunnut! :( Ja kyseiselle pelillehän oon kirjottanut kahdet säännöt: foorumin käyttäytymis säännöt, sekä pelaamisen säännöt joissa on yhteensä vaan 28 kohtaa! Sen lisäksi on 6 kohtaa otsikon ‘muuta muistettavaa’ alla, joita en jostain syystä saanut pistää sääntöihin. :(
Toinen asia jossa mun sääntönatsius ilmenee on Tumblr, okei siellä vaan lievänä mut silti, mulla on vaikeuksia sietää jos joku ei poista aikasemman ihmisen tageja, tai siis mä ainakin avaudun kaikkea turhaa paskaa niihin niin musta on häiritsevää nähdä mun niitä tageja sitten niillä ketkä rebloggaa jotain multa. Sama jos nään jonkun toisen rebloggaamassa jutussa esim. ‘my edits’ tagin vaikka se on just _reblogattu_ eli ei todellakaan itsetehty niin kfjaksdjfkajfdokijfksjhdfoksjdf, se ei oo niin vaikeeta putsata niitä varsinkaan missing e:n kanssa. Myös autoplay musiikit ja repostaaminen rebloggaamisen lisäksi on no-no.
Yksityiskohtasuusnatsi sitten taas ilmenee siinä, etten voi mm. kirjoittaa ficcejä koska kaikki mun suosikki fandomit sijoittuu joko jenkkeihin, britteihin tai japaniin joista en tunne tietäväni yhteiskuntana ja yleisinä tapoina tarpeeksi että voisin kirjottaa. Potterit ja muista osittain keksittyihin maailmaan sijottuvista fandomeista ficcejä voisin melkeen ehkä harkita kirjoittavani, mut esim. Supernaturalista tai Criminal Mindsista en, koska mä en tiedä mistään jenkkien kaupungista ja no kauheasti jenkkien tavoistakaan mitään. Joten joo ois vähän hankalaa kirjoittaa uskottavasti Winchesterin veljeksistä metsästämässä esim. New Yorkissa kun en ole siellä käynyt. Ja mähän en sitten taas halua keksiä mitään kuvitteellista kaupunkia keskelle jenkkejä joten, SPN-ficit on poissa mun listoilta. En mä kyllä muutenkaan ficcejä kirjoita, joten :DD Mut mun tulee mietittyä tälläsiä asioita aina toisinaan.
Yksityiskohta-natsi iskee myös roolipelihahmoja tehdessä, mulla ei ole niitä kauheesti mutta niille muutamille joita on niin yhdellä on perhe + muutama lähisukulainen ja noin 10 hengen kaveri piiri mietittynä suht tarkasti läpi, ja yhdelle toiselle joskus piirsin sukupuun. Ja joskus luodessani yhtä hahmoa, joka on entinen huumeiden käyttäjä selasin kahta eri suomalaista huumeidenkäyttäjien foorumia, sekä suomenkielistä, että englannin kielistä wikipediaa ja muutamaa muuta englannin kielistä huumesivustoa kerätäkseni taustatietoja hahmoja varten. Oon myös perehtynyt jonkun verran Britannian (ja varsinkin Pohjois Irlannin) vankiloihin yhden toisen hahmon isän taustojen takia. Oon aikoinani selannut hahmoja varten myös ihan saatanasti sivuja narsismista, ja mun viimeisin hahmoprofiili on vähän päälle 10 sivua wordissa, Times New Romanilla koossa 10, rivin välillä 1,0. Joten joo sen kanssa meni vähän yli, ja joo olen vähän pakkomielteinen hahmojeni suhteen. (kys. hahmon tiivisitelmä on pituudeltaan samaa luokkaa kuin jollain samassa paikassa pelaavilla on koko hahmoprofiili, joten joo ups.) Ja joo tiedän määrä ei korvaa laatua, mutta hei tossa on jo karsittu jo kaikki mahdollinen toisto pois, mulla on vaan paljon asiaa ja liikaa tietoa mun hahmoista.
Yksityiskohta natsismiin vois lukea myös sen, että mulla on muutamien fandomien (supernatural) on tosi tarkkoja että mitä parituksia voin sietää jä mitä en. (esim. Destiel = VÄÄÄÄÄÄÄÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN ja tuliko selväksi syvästi VÄÄRIN) Ja joidenkin fandomien kanssa mulla on myös paritusten kanssa tarkkaa, että miten päin tietyt asiat menee, ja jos ne menee väärin päin niin en voi lukea niitä ficcejä, ja mun epäonnekseni välillä tietyissä fandomeissa enemmistö lopusta fandomista on mun kanssa täysin eri mieltä, enkä löydä mitään luettavaa. (esmes. koko (no hyvin iso osa) supernatural fandomista on top!samin kannnalla ja top!sam on 90% kaikissa slashia sisältävissä sam parituksissa ihan yhtä väärin kuin Destielkin on väärin, okei nyt oon hiljaa joo oon vammanen moi)
8. Annan luultavasti idiootin, jälkeen jääneen ja sekopään (ja ei siis hyvällä tavalla) kuvan itsestäni mm. linja-autossa & junassa
Sillä mulla on tapana käyttää bussi ja junamatkojen kaltaiset ajat hyödyksi lukemalla ficcejä kännykällä, ja iltapäivällä kuuntelamalla radiota. Ja no usein ficit saa mut hymyilemään kuin mikäkin ääliö, usein myös hihittelmään, myös keskittyessäni lukemaan tuppaan valitettavan usein ilveilemään naamani kanssa, ja no mikään näistä ei ihan taida antaa täysjärkisen kuvaa musta kanssa matkustajille, tähän kun lisätään vielä ihan kunnolla ääneen nauraminen, kun kuuntelen radiota ja sieltä tulee jotan hyvää läppää niin annan itsestäni jonkun totaali retardin kuvan. Ja oon huomannut saavani joskus ikäisiltäni kanssa matkustajilta, ja usein vanhemmilta naisilta oudoksuvia ja paheksuvia katseita. :( YHYY anteeks vaan jos mul on hauskaa itteni kanssa ja teillä ei. Oon tän valaistumisen jälkeen tullut tulokseen, että en tuu varmaan koskaan olemaan super cool ja aikuinen, nyyhkis. : DD
9. Elän pääni sisällä ikuisesti vuodessa 2009
Kyllä mä siis ihan papereihin yms. kirjoitan oikeat vuodet ja näin päin pois, mutta kun jollain lukee jossain profiilissa, että ne on 15- tai 16-vuotiaita niin eka reaktion on, että hei mun ikäsiä, ja jos jollain on että se on 18- taikka 19-vuotias niin oon silleen kauhee kun vanha. Ja sit seuraa valaistuminen, että voihan vittu oon itse vajaan 3 kuukauden päästä sen kahdeksantoista, ja että ’95 täyttää jo 16. Ne tulee olemaan mulle ikuisesti 13-/14-vuotiaita.
10. Oon kuulemma romantiikan vihaaja
Ja tän oon kuullut mun pikkusiskoni suusta, samaan syssyyn se sano, että mun kanssa ois varmaan ihan kamalaa seurustella, koska en voi sietää mitään näitä perus romantiikka juttuja, (kynttiläillalliset, kukkaset ym. blaablaa) joiden kanssa mies vois pelata varmanpäälle.
Mutta joo, ehkä tää on osittain totta, koska en usko ‘real life happily ever after’eihin kenenkään kohalla. Muutamaan fiktio pariskunnan osaan kuvitellan viettävän, koko elämänsä keskenään, mutta ne sit taas onkin muuten niitä ‘badly messed up’-pariskuntia joten, se ällöttävä lässynlää romantiikka katoo sitten siinä. :D
Äh tätä on vaikea selittään. :I Mutta siis en voi sietää mitään minkä juoni pyörii sen rakkausjutun ympärille, kyllä se saa olla isossakin osassa, mut mä tarvitsen siihen jotain muutakin juonta kuin sen miten se suhde kehittyy. Kaikki liian fluffyinen/schmoopy/rakkausblaablaainen aiheuttaa mussa vaan sellasen äkkiä karkuun fiiliksen, varsinkin jos kyse on slash parituksesta. Sillon ainakin lähes kaikki pehmoilu täytyy viedä kauas pois, mun lähettyviltä koska mä haluan mun miehet miehinä en minään rakkautta tunnustavina lässyttäjinä. Pehmoilu on hyväksyttävää vaan hurt/comfortissa, ja sillonkin sitä ‘hurt’-osuutta täytyy olla tarpeeksi et se pitää sen pehmoilun tarpeeks alhaisena.
Ja esimerkiksi jos naimisiin meno tulee missään kohtaan esiin missään ficissä millä parituksella tahansa niin noin 90% varmuudella mä en ole lukemassa ficciä loppuun. Mutta siis mä tykkään kyllä suhdedraamakin sisältävistä jutuista kuhan ne vaan sattuu tarpeeks ja on hyviä. Tai siis kun en mää osaa selittää, kuhan vaan ei oo sellasta yleistä rakkausblaablaata ja kliseitä. Vaikka sitten taas mä silti mä tietyissä parituksisa tykkään siitä “oon valmis vaikka tappamaan rakkaani hengen puolesta”/”kostaakseni sen kuoleman” kuhan se on molemmin puolista, tosin et sekin toimii vaan sillon kunnolla, kun se oikeesti sit tappaa kans sen puolesta. Ja kun kyllä mä tavallaan tykkään tiettyjen parien kohdalla ‘Soulmate’ käsitteestäkin, mutta sekään ei sit taas toimi sellasena perus romanttisena lässynläänä, koska mun käsitys sielunkumppaneista ei todellakaan ole mitään tän kaltaista: “The one person who can always make you smile, who shares your hopes and dreams.” Vaan se on sellasta niin suurta rakkautta, et se on epätoivosta ja et se lähentelee jo epäterveellisyyden rajoja. Oon joskus lukenut täydellisen määritelmä sanoille “soulmates” mutta kolmen vartin etsinnällä en löydä sitä mistään joten luovutan.
No ehkä mä vaikenen koska mä en vaan osaa selittää itteäni ja omaa näkökantaani tässä asiassa, joten sanon vaan etten juurikaan tykkää romanttisista draamoista enkä romanttisista komedioista (okei on poikkaustapauksia kuten Easy A ja Bridesmaid), en tykkää pelkkiä parisuhteita käsittelevästä kirjallisuudesta tai fanfictionista, enkä tykkää chickliteistä. Mutta sitten taas aina on kaikessa niitä poikkeuksia, jotka vahvistaa säännön, esim. Bones sarjassa olevat Angela & Hodgins on ehkä paras tv-pari (joka siis on oikeesti olemassa/tapahtuu siinä tv-sarjassa eikä vaan fanien päässä) ikinä!
—-
Sitten muihin asioihin, eli asioihin joita odotan tosi superisti ja kovasti ja öfklfksdflkdasödasöäd. Eli näihin kahteen:
(spoilaa vähän supernaturalia kauteen seitsemän saakka, ja no spoilaa vähän merlininkin kausia kauteen neljä asti, mut hei merlinistä on tullu jo kaikki ilmestyneet 3 kautta suomentelkkarista, joten teijän ois vaan pitäny kaikki jaksot niin ei spoilais :D)
Okei joo näiden kahden alun lisäksi odotan Criminal mindsin paluuta lähes yhtäpaljon (enää päälle 4 päivää siihen!! wohoo), mutta uskon ja luotan ettei se ole yhtä sydäntäsärkevää joten, en tiiä. Mutta asiat joita mä odotan on siis Supernaturalin seitsemäs kausi (vajaa viikko !! aaagh en kestä) ja Merlinin neljättä kautta (pari kolme viikkoa !! oon oottanut tammikuusta asti asoflcjasdjsdalpsjdasplöjdalpsdjaslp!!1!1 ♥) MUT YHYY KATTOKAA NOITA PROMOJA, ei mun sydän tuu kestämään. Ja vaikka sanoinkin tykkääväni asioista jotka ‘hurts but it hurts so good‘ niin tässä ei oo enää mitään so goodia, oon noin 99% varma ei tuu olemaan yhtään mitään jäljellä näiden kausien jälkeen. (älkääkä sanoko että ylireagoin, apinaista sisartani lainaten “tv-shows are serious businesssss”)
Ihan tosi kun mun ei ees tarvitse katsoa noita videioita, kun pelkkä tulevien kausien ajattelu saa mun sydämmen sattumaan niin paljon. (tosin oon kyllä siitä huolimatta tuijottanut tota merlin promoa koko päivän, mut ku yhyy se on kaikessa sydämen särkevyydessään visuaalisesti niin nätti ja aldjkljdsdklfjaslfjödfjdslöfjsdlf) Ihan tosi yhyy.
Mut ehkä mä nyt lopetan, ja keskittyisin vaikka miettimään uutta ulkoasua tänne tai jotain. Eiku en mä vielä lopeta, ennen lopettamista 9 kappaletta joista tykkään superisti hyperisti ja joita oon kuunnellut viimeaikoina paljon. (vaikken mä kyl tiedä ketään ketä oikeesti ikinä kattois blogeihin linkattuja videoita, tai kuuntelis kappaleita mut ei se mitään.) Ja kyllä mä tiedän että mulla on vallan loistava musiikkimaku. :DD ♥
NYT mä menen. Ja koitan ehkä joskus postata vähän useemmin. Ehkä. Toivottavasti tää postaus ei ollu täynnä kirjoitus tai ajatusvirheitä, oon lukenu tän jo niin monta kertaa läpi miettiessäni näitä, että en näe niitä enää. :D Ja voi kamala luin tän postauksen vielä kerran läpi, ja voi että oon vammanen, no ei se mitään, mun blogi niin voin olla ihan rauhassa retarted fangirl, mut silti, en ollu muistanu olevani näin ääliö. XD
Juuu-uu, en oo taaskaan aikoihin kirjotellut, vaikkei kyllä mulla elämääkään ole ollut. Oon lähinnä viettänyt aikaani, fanfiction ja tv:n parissa. (Oikeesti oon hävettävän rakastunut yhä edelleen Disney Chanelliin ja sen laaduttomiin sarjoihin, mutta en vaan mahda mitään että Hannah Montana, Zackin ja Codyn viidentähden merielämää, Onnea matkaan Charlie, Wawerly Placen velhot ja Pair of Kings on ihan liian koukuttavia :D ja sitä että näin kesällä telkkarista ei tuu mitään hyväääääääääääää tai ainakaan mitään sellasta mitä en ois nähny jo :((( )
Lauantaina olin kyllä Ruississa, Apulanta ja PMMP oli puhdasta parhautta, ja mun jokakesäinen tykästyminen SMG:hen kasvo taas vähän lisää. Poltin muummoassa olkapääni, ja joku random mies käytti mun reistä tyynynä, paettiin myös tätä samaa miestä apulannan yleisössö. lol. Ei mulla kai oikeen muuta uutisia ole, pitäs taas kerran olla pakkaamassa, ja nukkumassa ja ösfklsöäkfsöä kauhee stressi huomisestä lähdöstä.
Alla näin postauksen piristykseksi muutama kuva Edinburghista, ohon (sateesta huolimatta) rakastuin täysillä. Kuvia joko tulee joskus lisää tai ei, saa nähdä. Mutta huomenna LONTOOOOOOOOO. (okei oikeestaan jo tänään mut niiin) Vaikka läppäri alkuperäsisssä suunnitelmissa oli lhädössä mukaan, niin nyt se ei tuukkaan kun sen akku on keharoinu ja siitä puuttuu näppäimiä niin se lähti lääkärille. :/ Enkä koulun läppäriä uskalla ottaa mukaan.
Moi, näin ylipitkän jumituksen jälkeen. Atm mun kyllä pitäs olla viemässä pakkaamassa, eikä kirjoittamassa blogiin, koska siis sunnuntaina Skotlanti kutsuu! Ollaan siis perheen kesken matkalla Ediburghiin juhannus viikoksi, ja ollaan ainakin aateltu katsastaa Edinburghissa oleva outlet alue, sekä Edinburghin linna ja vanhaa kaupunkia. Ainakin valokuvien perusteella Edinburgh on tosi nätti kaupunki, joten en malta odottaa. Vaikka sää on siellä kuulemma huonompi mitä suomessa, mikä on vähän masentavaa. :(
Näin kun kesälomaa on kulunut noin 2 viikkoa voin kertoa etten oo tehnyt juuri mitään, muuta ku kattonut Supernaturalia tai lagannut yleisesti. Nyt sain kuitenkin kaikki kuusi kautta edellämainitusta sarjasta katottua, joten jos vaikka sitä ryhdistäytyis tän blogin kanssa, tai sit vaan masennun kun en tiiä mitä teen ilman Samia, Deania ja Castielia. :(((( Tosin oon kyl atm enemmän kun vihanen Cassille ja mulla kyllä on aikamoinen lista sarjoja joita en ole vielä katsonut, mutta haluaisin katsoa, joten ehken mä ihan masentumaan pääse. :DDd
Mun piti tänään oikeesti tehä sellanen “kuumat miehet top. 25″ postaus minkälaisia on nähty monessa blogissa, mut mua rupes väsyttää se kuvien ettiminen ja muokkaaminen joten se jää johonkin toiseen kertaan, ja esittelen nyt ensimmäisen satsin Ylexpopista otetuista kuvista. Päästiin Essin kanssa siellä eturiviin, niin vähän innostuinkin kuvaamaan ja päivän saldo oli sellaset ~900 kuvaa, joista en ole jaksanut vielä käydä kaikkea läpi, joten siksi tää on osissa. Ja kaikki kuvathan on siis klikattavissa suuremmiksi.
Ja taas tällänen hieno 10 päivän postaustauko, kyllä mä vaan tän osaan! Mutta siis oon jumittanut sen yhden postaus idean parissa, mutten ole vieläkään saanut sitä valmiiksi koska en kestä niitä tekstejä.
Tällä postaamattomalla ajalla oon lähinnä lagannut koneella, ja viikko sitten perjantaina käytiin essin kanssa raxissa syömässä, ja sitten Irkku ja Tindarella liittyi meidän seuraan ja mentiin katsomaan Turun MM-mestaruusjuhlaa, ja olihan siellä kivaa. Ja joudun myös perumaan puheeni siitä etteikö jäkkäreistä löytyisi yhtään hyvän näkösiä, koska vasta edellisen postauksen jälkeen tajusin kuinka kuuma esim. just Teemu Lassila tai Tuomo Ruutu on. : DDd
Illaksi mentiin Irkun ja muutaman muun kanssa jokirantaan istumaan, ja sitten kahdentoista maissa mentiin hesen kautta kotiin. :D
No tän lisäksi oon käynyt töissä, lagannut koneella ja kavereiden kanssa, ja jumittanut näitä kahta yllä olevaa sarjaa. Jos joku ei ylläolevien perusteella keksi mitä kahta sarjaa niin Supernaturalia ja Dexteriä.
Jälkimmäisessä oon edennyt jo vähän yli 4 kauden puolivälin (alotin siis kattoo jo joskus ennen vappua, en mä kuitenkaan oo päälle 40 jaksoa kahlannut läpi päälle viikossa), mutta jotenkin ryhdyin kaipaamaan vaihtelua vaikka Dexter ihan huippu onkin ( ÄÄ DEBRA<3) ja erehdyin katsomaan Supernaturalia ja nyt oon koukussa, enkä usko että palaan Dexterin pariin ennen ku oon kattonu Supernaturalista kaikki jaksot, sori Dex. :(
Supernaturalia alotin katsomaan vasta alkuviikosta ja oon vasta tai jo miten sen nyt ottaa kattonut vajaa 2/3 osaa ensimmäisestä kaudesta, mut oon jo tullut siihen tulokseen että tää on juonellisesti puhdasta rakkautta, vaikka mun kaltaselle pelkurille se eka jakso oli vähän liian pelottava. ;__; Tai en mä sen jakson tapahtumia niinkään pelännyt, siitä jäi vaan sellanen creepy fiilis jonka takia valvoin puolet yöstä kierien sängyssä. Juonen lisäksi oon syvästi rakastunut Deaniin ja Samiin, ja herrojen väliseen dialogiin ja yhyy joudun aivan liian usein huomaamaan iniseväni kuin idiootti, ihan vaan koska fangirlaan. Tää on oikeesti melkeen yhtä paha aiheuttamaan fangirlismiä mitä Criminal mindsin Reid painotteiset jaksot, tai Merlin. Okei en usko että mikään voi voittaa Merliniä kun huomaan hymyileväni kuin idiootti kun näen jostain mun lemppari kohdasta kuvia/giffejä. (rjgkfjgdjfkejf ♥)
Voi kyllä, mä olen tv-riippuvainen, mut on tää parempi että mä katon näitä, ku jumittaisin Tila Tequilaa tai Teen Momia MTV:ltä. :DD Bonesista, Criminal Mindsista ja Dexteristä mä opin lukuisia tapoja tappaa niin etten mä jää kiinni. ( mut yhyy mulla on kriisi Criminal mindsin kuudennen kauden viimenen jakso tuli eilen, ja en mää jaksa odottaa et seitsemäskausi alkaa)
Tänään multa loppui työssäoppiminen, ja mulla oli näytönarviointi ja WOHOOO sain 3. Ja mun yhtä flyerin tapasta kehuttiin, että se on parempi ku niitten virallisen taittajan tekemä. Jakson päätteeksi sain palkaksi (tietokone)hiiren, ja kyllähän mä vähän rikastuinkin. : )))) Ja tää hiiri on jännä, tässä on vaikka mitä nappuloita, mm. edellinen ja seuraava sivu (tosin ne mulla on kyl tossa vanhassakin), sit rullan vieressä on joku outo juttu, mut siit tapahtuu ihan sama ku normiklikkauksesta joten en tiedä sen virkaa, ja sit on nappi mistä tulee valo siihen joka on joko pois päältä, vihreä, keltanen ja punanen, en sit tiedä onko sillä valolla jotain muuta virkaa kun olla jännän näkönen.
Sitten jotain rästihommia joita eilen ja edellispäivänä oon väsäillyt, eli photoshop harjoitus/kuvitteellinen lehtimainos kuvitteelliselle yritykselle, väsäsin tota viimeyönä ja oon pahasti sitä mieltä, että toi pyrstö pissii ja pahasti mutta ei voi mitään enää, ku ne on opelle lähetetty. Ja tää versio täällä on vähän fail versio, ku avasin psd:n paint shop prossa niin se poisti esim tolta linnulta ja tosta alapalkista kaikki layerien muotoilut, joten jotain koitin sinne sotkea et se näyttäs samalle.
Ja sitten tossa seuraavassa kuvassa on jotain käyntikortteja joita itelleni tein samaa yrittäjyyskurssia varten, ja noi joissa on toi valkonen pystyviiva ois sitten kakspuoleisia. Niihin mä olen aivan tyytyväinen varsinkin tohon keltaharmaaseen ja auringonlaskulliseen, vaikka sensuroinnit vähän rumentaakin niin en halunnu huudattaa mun sukunimeä taikka puhelinumeroa kaikelle kansalle.
Mutta nyt takaisin Supernaturalin pariin ja huomenna Ylex poppiin kuolaamaan Ileä! ♥ (ja ok vähän katsomaan kans Apulantaa ja Samuli Putroaa)
"Elämä on haaste, mieletön tilaisuus.
Sä sen määräät minkälainen on sun tulevaisuus."
- Mariska: Rajaton
Tämä on blogi 17-vuotiaasta punapäisestä taivaanrannanmaalarista, joka haaveilee maailmanympärimatkoista, omasta kerrostaloasunnosta keskustassa, muttei kuitenkaan haluaisi muuttaa vielä pois kotoa.
Blogi sisältää valokuvia, huuhaata, matkakuumeilua, ystäviä, musiikkia & shoppailua. Varoitus! Saattaa sisältää jäämiä fanityttöilystä!
lähes kaikki kuvat ovat klikattavissa suuremmiksi, ja minun ottamiani, ellei toisin mainita !
Tämä blog ei tule sisältämään täyttä kirjakieltä, tai täysin virheetöntä suomenkieltä. Blogissa saattaa ilmeentyä myös toisinaan jäämiä turun murteesta.